Omatoimisten metsänomistajien osuus on nykyään melko pieni, mutta jos olet aikeissa hakata metsässäsi myyntiin menevää puutavaraa, ole yhteydessä alueneuvojaasi ennen kuin aloitat, jotta voidaan varmistaa että lakisääteinen metsänkäyttöilmoitus tehdään ja puutavara tulee hakattua oikeisiin mittoihin ja oikeilla laatuvaatimuksilla.
Uudet PEFC-standardit astuvat voimaan 1.1.2023 ja se vaikuttaa tietysti myös hankintahakkuisiin, jossa metsänomistaja itse hakkaa ja ajaa puut tienvarteen. Tässä koostamamme muistilista tärkeimmistä asioista koskien omissa metsissä tehtäviä myyntihakkuita. Kaksi ensimmäistä asiaa ovat lainsäädäntöä, joka täytyy ottaa huomioon, vaikka puut eivät olisikaan PEFC-sertifioituja.
Metsälaki: Metsänkäyttöilmoitus:
Metsänkäyttöilmoituksen tekeminen koskee myös metsänomistajan itse tekemiä hankintahakkuita. Metsänkäyttöilmoitus tehdään vähintään 10 vrk ennen hakkuuta ja ilmoitus on voimassa kolme vuotta. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä kotitarvehakkuusta eikä pienikokoisen keskiläpimitaltaan enintään 13 cm:n puuston hakkuusta, elleivät ne kohdistu erityisen tärkeään elinympäristöön. Mutta myös ennen tuulenkaatojen hakkaamista pitää tehdä metsänkäyttöilmoitus metsäkeskukselle, jos puita on tarkoitus myydä. Kannattaa aina ennen hakkuuta olla yhteydessä metsäreviirin alueneuvojaan, joka auttaa metsänkäyttöilmoituksen teossa.
Laki metsätuhojen torjunnasta:
Metsän hakkaajan on huolehdittava kivennäis- ja turvemaalla tehtävän kasvatus- ja uudistushakkuun yhteydessä juurikäävän torjunnasta juurikäävän leviämisen riskialueella toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana.
Juurikääpää on torjuttava, jos sen leviämisen riskialueella on:
1) kivennäismaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 prosenttia metsikön puuston tilavuudesta;
2) turvemaalla ennen hakkuuta kuusta yli 50 prosenttia metsikön puuston tilavuudesta;
3) eteläisen Suomen alueella turvemaalla ennen hakkuuta mäntyä tai kuusta taikka molempia yhteensä yli 50 prosenttia metsikön puuston tilavuudesta.
Juurikäävän torjunnan hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella (urea tai Rotstop), puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.
Kantokäsittely on tehtävä siten, että kaikki läpimitaltaan yli 10 senttimetriä olevat havupuiden kannot käsitellään. Kasvinsuojeluaineen tulee peittää vähintään 85 prosenttia kunkin käsiteltävän kannon pinnasta.
PEFC-VAATIMUKSET
Metsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita ja kuollutta puuta
Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.
Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään
– petolintujen pesäpuut
– järeät katajat
– vanhat palokoroiset puut
– aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
– muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
– jaloja lehtipuita
– kookkaita haapoja
– puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
– tervaleppiä
– kolopuita
– metson havaittuja hakomispuita
Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.
Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille.
Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.
Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.
Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä tiheikköjä ja sekapuustoisuutta
Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta. Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m2. Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu. Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.
Vesistöjen ja pienvesien läheisyyteen jätetään suojakaistoja
Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Suojakaistan leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojakaistalla tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään. Uomaan luontaisesti kaatuneita runkoja ei poisteta.
Suojakaistalla ei tehdä
– maanmuokkausta
– lannoitusta
– kantojen korjuuta
– pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta
– kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla
Uomaltaan alle 2 m leveiden ojamaisten, suoristettujen ja perattujen purojen suojakaista on vähintään 5 m. Suojakaistoilta runkopuut voidaan poistaa. Poikkeukset eivät koske uomia, joissa on Suomen luontaiseen lajistoon kuuluva lohikalakanta. Suojakaistan muut yllä luetellut vaatimukset ovat voimassa.
Vaihettumisvyöhykkeitä soille
Avosoiden sekä ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään selkeästi muusta maastosta erottuvilla vaihettumisvyöhykkeillä vähintään 10 metriä leveä suojakaista, jolla sallittuja ovat vain poimintahakkuut ja johdeojan kaivuu vesienpalauttamistarkoituksissa ojitusten vuoksi kuivahtaneelle suojelu- tai muulle luonnontilaiselle suolle. Kaistalla ei tehdä maanmuokkausta ja pensaskerros säästetään. Leimikon säästöpuut voidaan keskittää suojakaistalle.
